Olitpa sitten täysin uusi lajin parissa tai halusit vain hioa taitojasi, löydät tästä oppaasta kaiken, mitä tarvitset laittaaksesi pyörät pyörimään – maastossa. Lue siis alta oppaamme ja aloita maastopyöräily!
Sinulta saattaa jo löytyä pyörä tai kenties vasta suunnittelet sellaisen hankkimista, mutta ennen kuin investoit harrastukseesi enempää, on tärkeää oppia hieman lisää siitä, kuinka voit parantaa ajotekniikkaasi. Maastopyöräily voi tuntua haastavalta lajilta ja pyörän selkään hyppääminen voi joskus tuntua vaikealta, joten haluamme auttaa sinua muutamilla erinomaisilla neuvoilla – niiden avulla opit takuulla hiomaan taitojasi sekä boostaamaan edistymistäsi, mitä ajotekniikkaan tulee.
Seuraavaksi esittelemämme vinkit, neuvot ja tekniikat ovat hyväksi havaittuja ja sukupolviltakin toisille siirtyneitä keinoja, joten jos kaipaat parasta tapaa edistyä ajajana, olet tullut oikeaan paikkaan. Vaikka jokaisen ajajan täytyykin löytää juuri itselleen sopiva ajotyyli, ovat nämä lempitapojamme varmistua paremman, turvallisemman, vakaamman ja keskittyneemmän otteen löytämisestä. Joten, jos olet valmis hyppäämään satulaan ja lähtemään elämäsi MTB-reitille, niin jatka lukemista ja aloita maastopyöräily!
Ajotekniikoiden ja maastopyöräilyn perusteiden lisäksi käymme tässä artikkelissa läpi myös tarpeellisia varusteita, joita maastopyöräily vaatii. Välttämättömien tarvikkeiden ja asusteiden lisäksi katse kannattaa suunnata myös oikeanlaiseen vaatetukseen – sillä on nimittäin yllättävän suuri vaikutus koko kokemukseen. Tutustu siis uusimpaan mallistoomme. Löydät esimerkiksi naisten ulkoiluhousut ja miesten ulkoiluhousut Ridestoresta.
Sisällys
Mitä on maastopyöräily?
Ajamisen mekaniikka
Maastopyöräilyn perusteet
Tärkeät tekniikat, jotka ottaa haltuun aikaisin
Tarvittavat varusteet
Huippuvinkit edistymiseen
Yksinkertaistettuna: maastopyöräily on juurikin se laji, jossa tarpeeksi kaistapäinen henkilö asettautuu metallirungon päälle, joka on puolestaan yhdistetty kahteen renkaaseen kyseenalaisen ohuilla pulteilla. Tämän jälkeen hän lähtee polkemaan pitkin jyrkkiä alamäkiä sisältäviä, louhikkoisia, kivisiä ja juurakkoa täynnä olevia maastopolkuja – täysin vapaaehtoisesti.
Maastopyöräily voi joidenkin korvaan kuulostaa siltä, kuin kyseisellä henkilöllä ei niin sanotusti olisi aivan kaikki muumit laaksossa, mutta jos pohditaan hetki laskettelua, lautailua, kalliokiipeilyä – ja hitto vie – laskuvarjo- ja benjihyppäämistä, niin eroaako tämä adrenaliinin tavoittelu niin paljoa muista extreme-lajeista? Eipä juuri. Ja kunhan ymmärrät riskit, saat hieman opastusta, kerrytät lajiin liittyvää tietotaitoa ja hankit kunnolliset varusteet, sinäkin kiidät pitkin maastopolkuja ennen kuin ehdit sanoa “MTB”. Joten, jos olet valmis aloittamaan pitkän ylämäen kohti perusteita, niin jatka lukemista.
Ajamisen mekaniikassa on kyse siitä, kuinka ajajan pyörä ja itse ajaja vuorovaikuttavat luonnonvoimien kanssa, ja kuinka niitä osaa käyttää hyödykseen. Jos ei ymmärrä maastopyörällä ajon perusmekaniikkaa, on hyvin vaikea edistyä haastavemmille reiteille ja maastoelementeille, kuten droppeihin ja hyppyihin.
Älä kuitenkaan huoli, sillä seuraavissa osioissa aiomme käydä läpi kaikki ajamisen perusteet, alkaen ajoasennosta ja siitä, kuinka ajajan keho ja pyörä vuorovaikuttavat kulloinkin kyseessä olevan maaston kanssa. Myös pyöräillessä vallalla olevien perustavanlaatuisten fysiikan lakien ymmärtäminen on äärimmäisen tärkeää, jos haluaa ottaa lajin haltuun heti alusta alkaen, joten käydään läpi myös nämä!
Ajoasento on kenties tärkein tekijä varman ja turvallisen ajamisen takaamiseksi. Asemoitumisella tarkoitamme sitä, missä ajaja on suhteessa pyörään. Modernit pyörät on suunniteltu sellaisiksi, että kun ajaja seisoo itselleen oikean kokoisella pyörällä jalkaterät polkimilla ja kädet ohjaustangolla, tulisi haarukan sijaita aika lailla suoraan ajajan alla linjassa katseen kanssa. Tämä on valmiusasento. Asennon tulisi olla mukava, ja kyynärpäiden ja polvien tulisi olla hieman koukistettuina, polkimien vaakatasossa ja painopisteen renkaiden välissä pyörän keskiosassa.
Tästä asennosta on helppo liikkua taakse- tai eteenpäin, sivulta sivulle ja ylös- sekä alaspäin vastatakseen maaston muotoihin. Kun pään nostaa vielä ylös ja pitää katseen suoraan edessä, on asettunut vahvaan ja vakaaseen asentoon, josta lähteä opettelemaan ajotekniikoita.
Ajaessa lihakset tulisi pitää aktivoituneina, mutta ei liian jännitettyinä. Kyynärpäiden ja polvien tulisi olla valmiina vaimentamaan eteen tulevia tärähdyksiä ja töyssyjä. Tähän asentoon kannattaa nousta pyörän ollessa paikoillaan ja totutella liikuttamaan pyörää itsensä alla. Mitä nopeammin asento painuu lihasmuistiin, sitä nopeammin maastopyöräily alkaa sujua.
Tiedätkö, milloin kannattaa seisoa ja milloin istua satulassa? Nyrkkisääntönä seisaaltaan eli putkelta pitäisi ajaa silloin, kun kulkee reitillä alamäkeen. Jos puolestaan ajaa ylämäkeen tai vaakatasossa kulkevaa reittiä, voi istua. Jos meno on kuoppaista, kannattaa tällöin kuitenkin seisoa. Saatuaan muutaman iskun satulasta takapuoleen oppii nopeasti, milloin kannattaa ajaa putkelta!
Painon oikeanlainen jakautuminen on ensiarvoisen tärkeää, mitä pyörän hallintaan tulee. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään siitä, missä kohtaa itse ajaja on suhteessa pyörän osiin, vaan myös pyörän ja ajajan fysiikasta. Kun pyörää jarruttaa, siirtyy ajajan paino eteenpäin. Kääntyessä paino siirtyy ulospäin. Kun ymmärtää, mitä tapahtuu, kun lähestyy tiettyjä maastotyyppejä tai esteitä (esimerkiksi mutkia!) jarruttaen tai nojaten kehoa tai pyörää, on huomattavasti todennäköisempää, että vältytään negatiivisilta lopputulemilta.
Jarruttaessa tulisi nojata taaksepäin tasapainottaakseen painon siirtymisen. Mutkassa puolestaan tulee kallistua mutkan suuntaan keskipakoisvoiman tasapainottamiseksi. Nämä ovat muutamia tekniikoista, jotka kannattaa ottaa haltuun jo alusta alkaen. Käymme näitä kohta läpi.
Nyt seuraa todella tärkeä osuus! Tässä käsittelemme sitä, kuinka maastopyörää itse asiassa ajetaan. Vaikka jokaisen pyöräilijän on käytävä sama pitkä oppimispolku läpi, on kuitenkin olemassa muutamia asioita, joita voimme jakaa auttaaksemme sinua pääsemään jyvälle lajista, jota olet kenties juuri aloittamassa. Näiden vinkkien ja neuvojen avulla tulee toivon mukaan maastopyöräily sujumaan turvallisesti ja varmalla otteella. Jokainen pyöräilijä on kuitenkin yksilö, joten kokeile rohkeasti eri tekniikoita ja ajotyylejä nähdäksesi, mikä sopii juuri sinulle!
Flow ja rytmi ovat sanoja, joita kuulee usein pyöräilyvalmentajien suusta. Se, miten ne liittyvät maastopyöräilyyn, lienee parhaiten selitetty seuraavan sanonnan keinoin: “Hiljaa hyvä tulee”. Tämä on täydellinen vertaus pyöräilylle, varsinkin lajia aloitettaessa! Monet pyöräilijät nimittäin yrittävät ajaa nopeasti heti alkuun, jarruttaen, polkien ja mennen dropeista liian kovaa. Toisin kuin voisi luulla, seuraa kuitenkin harkitummista liikkeistä ja ajamisesta yleisesti ottaen nopeampi kokonaisvauhti.
Kun opetteluvaiheessa varmistaa, että kaikki painopisteen siirrot, jarrutukset, kallistukset ja itse ajaminen sujuu sulavammalla ja rennommalla tavalla, keskittyen ylläpitämään ja kerryttämään nopeutta, sen sijaan että kiihdyttelisi ja hidastaisi nopeasti, on paljon helpompaa alkaa rakentaa vakaata perustustaa taidoilleen pyöräilijänä. Kun säilyttää rytmin esteiden, kuten mutkien ja töyssyjen kohdalla huomioimalla tavan, jolla jarruttaa, liikkuu ja siirtää painoaan, onnistuu hyvien tekniikoiden iskostaminen lihasmuistiin heti alusta alkaen.
Mitä suoriin alamäkeen kulkeviin osioihin ja nopeuteen tulee, kannattaa painovoiman antaa hoitaa homma ja säädellä jarruttamista pitkin matkaa, sen sijaan että ajaisi liian nopeasti ja jarruttaisi nopeasti vain löysätäkseen jarrua ja jarruttaakseen jälleen uudelleen hetken päästä.
Nopeuden lisääntyessä on tärkeää pitää katse edempänä treilillä, jotta saa tarpeeksi aikaa reagoidakseen vastaantuleviin esteisiin. Ja totta kai on tärkeää pysyä myös ryhdikkäänä ja rentona neutraalissa asennossa ja pitää polkimet vaakatasossa!
Kaarre- tai mutka-ajotekniikka on yksi eniten pyöräilyn ajotekniikoista keskustelua herättävistä asioista. Olemassa on monia erilaisia menetelmiä, joista mikään ei ole ylivoimaisesti muita parempi. Tässä kuitenkin muutama vinkki, jotka auttavat ottamaan mutkat haltuun!
Ensinnäkin, täytyy varmistaa, että molemmat renkaat ovat tukevasti maassa ja että ajajan paino jakaantuu niille tasaisesti. Tämä tarkoittaa käytännössä neutraalia ajoasentoa itse renkaiden välissä. Jos painoa on liikaa eturenkaalla, aliohjautuu pyörän keula, eikä mutkan ajaminen tällöin onnistu. Jos painoa on puolestaan liikaa takaosassa, on todennäköistä, että ajajalla on vaikeuksia ohjata pyörää johtuen ohjaavan renkaan pidon puutteesta.
Joten tässä yksinkertaistetut ohjeet: Aluksi tulisi ajaa neutraalissa asennossa ja alkaa jarruttaa jo mutkaa lähestyessään. Jarruttaessa on tärkeää nojata taaksepäin tasapainottaakseen itse jarrutuksen aiheuttaman painopisteen muutoksen. Jarrutuksen aikana ei tulisi yrittää kääntyä, vaan pitää paino sen sijaan takana, kunnes saavuttaa mutkan tiukimman kohdan. Tällöin tulee päästää irti jarruista, palata neutraaliin asentoon ja kallistaa sisäpuolen kättä kohti mutkan keskiosaa ilman, että kääntää eturengasta liiaksi. Renkaiden sivuilla on nystyröitä, jotka ottavat otteen maasta, mutta on äärimmäisen tärkeää, että ajaja pitää painon keskellä ja että hän kallistaa pyörää kohti mutkaa. Tätä kannattaa harjoitella ja toistaa usein!
Hyppyä tai pudotusta eli droppia lähestyessä on hyvin tärkeää saada siirrettyä painonsa taakse ilmaan nousun aikana, ja sitten siirtää se takaisin keskelle ilmalennon aikana. On tärkeää taata, ettei eturengas vain luisu alaspäin reunalta ja että eturenkaan ollessa ilmassa kuljettaja seisoo ryhdikkäässä asennossa pyörällä estääkseen sen, ettei takarengas nouse aivan liian ylös takana, mistä puolestaan seuraa väistämättä OTB (ohjaustangon yli lentäminen) ja mahalasku.
Maastopyöräily kannattaa aloittaa pikkuhiljaa ja harjoitella painon siirtämistä taaksepäin ja sitten varovaisesti “pongahtamista” neutraaliin ajoasentoon, jotta saisi laskeuduttua maahan molemmilla renkailla samanaikaisesti.
Lähestyessä jyrkempää pinnanmuodostumaa, kuten pengertä tai rotkoa, voi olla hyvinkin houkuttelevaa painaa jarrut pohjaan. Tätä emme kuitenkaan suosittele! Kuten mutkia ajettaessa, myös tällaisissa esteissä on tärkeää säädellä nopeuttaan jarruttaen ennen kaikkein haastavinta osuutta, joka on yleensä se kaikkein jyrkin kohta.
Jyrkkää osuutta kannattaa lähestyä hitaasti siirtäen painopisteen taakse ja matalalle takarenkaan päällä. Tämän jälkeen vapautetaan painetta ensin etujarrusta. Eturenkaan ei kannata antaa lukittautua täysin, sillä tämän seurauksena on mitä todennäköisimmin hallinnan menetys. Takarenkaan lukitseminen ja ns. “surffaaminen” on OK jyrkillä osioilla, joten tästä ei kannata murehtia. Kannattaa vain varmistaa olevansa niin takana ja matalalla kuin mahdollista, jotta paino pysyy varmasti eturenkaan takana.
Tasaisemman maan saavuttamisen jälkeen paino voidaan tuoda takaisin neutraaliin asentoon ja vapauttaa etujarru täysin. On tärkeää olla tietoinen paineesta etujarrulla, sillä se ei useinkaan lukittaudu alaspäin mennessä, mutta painovoiman lakattua auttamasta, se saattaakin mennä lukkoon ja lähettää ajajan ei-toivotulle ilmalennolle! Muista siis aina valita hyvin ajolinjasi ja harjoitella tarpeeksi, ennen liian jyrkkien alamäkien yrittämistä.
Toivon mukaan olet saanut artikkelistamme irti jo joitain taitoja, jotka sinun täytyy hallita voidaksesi edetä. Enää ne täytyy laittaa käytäntöön – tehden lukuisia toistoja! On kuitenkin muutamia tekniikoita ja juttuja, joita kannattaa harjoitella parantaakseen ajotekniikkaansa heti alusta alkaen. Seuraavat neljä tekniikkaa tulevat varmasti olemaan hyödyksi kerta toisensa jälkeen, joten käydäänpä ne läpi!
Track stand eli pyörän päällä paikoillaan tasapainoilu on hyvin yleinen ja usein käytetty tekniikka sekä maastossa että muualla ajettaessa. Track standissä pyöräilijä seisoo polkimilla siten, että ne ovat täysin paikoillaan, molemmat jarrut pohjassa ja tasapainotellen näin ilman, että pyörä liikkuu eteen tai taakse.
Ajajan täytyy ehkä kääntää eturengasta, kallistaa pyörää ja liikehtiä tai heilua jonkin verran tasapainon säilyttämiseksi. Tämän asennon pitäminen pidempiä aikoja tulee kuitenkin olemaan korvaamattoman arvokas taito vaikeampia ja teknisempiä reittejä ajettaessa.
Ajaessa ei ole aina mahdollista ottaa jalalla tukea maasta, mutta joskus tarvitsee silti muutaman sekunnin valitakseen ajolinjan, arvioidakseen parhaan tavan laskeutua jyrkkä rinne tai droppi tai vain ajaakseen tiukan ja jyrkän neulansilmämutkan. Kyky pysäyttää pyörä ja tasapainotella sillä ilman, että laskee jalkaansa maahan asti säästää monilta kiperiltä tilanteilta maastossa!
Bunny hop on ajotekniikka, jossa pyörää hyppäytetään. Siinä pyörä saadaan kohoamaan ilmaan vetämällä ensin eturengas ilmaan ja samalla vauhdilla myös takarengas (ilman esimerkiksi siinä avittavaa hyppyriä). Tätä tekniikkaa saattaa tarvita esteiden ylittämiseen tai kivenlohkareille noustakseen. Tekniikasta on apua myös erityisesti silloin, kun alkaa edetä suurempiin hyppyihin. Bunny hopin perustekniikka on suhteellisen simppeli.
Ryhdikkäästä, neutraalista asennosta aloittaen pyörää “painetaan” alaspäin pudottautuen pyörän keskiosaan ja suorittaen “preloading” etu- ja takajousitukselle. Sen jälkeen sulavalla liikkeellä nostetaan asento jälleen ryhdikkääksi vetäen samalla pyörän keulaa ylöspäin. Samaan aikaan ohjaustankoa työnnetään poispäin rinnasta antaen takarenkaan nousta ajajan alla. Jaloilla painetaan alaspäin tai “kauhotaan” ja laskeudutaan sitten molemmat renkaat osuen maahan samanaikaisesti. Ohjaustangolla tehdään käänteinen L-muoto (ylös ja sen jälkeen poispäin) bunny hopin suorittamiseksi, ja tämä voi vaatia melkoisesti harjoittelua. Tekniikan opettelu aikaisessa vaiheessa kuitenkin kannattaa!
Aina irtokivisistä reiteistä juurakkoisiin osuuksiin ja erityisesti pudotuksiin, on painon siirtäminen pois keulalta äärimmäisen tärkeä taito opittavaksi. Siinä siirrytään neutraalista ja ryhdikkäästä asennosta matalaan ja painopisteen taakse siirtävään asentoon. Käytännössä katsoen tällä liikkeellä voidaan viedä kaikki paino pois pyörän etuosasta. Lähestyttäessä vaikeaa maaston kohtaa tai droppia auttaa tämä liike pitämään pyörän vakaana sekä lisää hallintaa hankalalle osuudelle.
Keulan keventäminen onnistuu luomalla jälleen L-muoto, mutta tällä kertaa se tehdään takamusta liikuttaen. Siinä laskeudutaan kohti satulaa, jonka jälkeen takapuolta heilautetaan taaksepäin takarenkaan ylle mahdollisimman sulavalla liikkeellä. Käsivarsien annetaan suoristua ja jännittyä ohjaustangolla ilman, että pyörän perä nousee ylös. Tämän pitäisi lisätä painoa takarenkaalle ja mahdollistaa sen, että etujousitus pääsee vaimentamaan kaikki eteen tulevat töyssyt.
Tämä on myös perustavanlaatuinen liike, joka hallita, kun haluaa opetella manuaaliliikkeen eli ajamaan pyörällä eturengas ilmassa polkematta. Tätä haastavaa liikettä ehtii tosin harjoitella myöhemminkin taitojen kehittyessä!
Pyörän selästä hyppääminen on kenties yksi tärkeimmistä taidoista oppia loukkaantumisten välttämiseksi. Tässä tekniikassa hypätään pyörän selästä tahallisesti (suhteellisen) turvaan silloin, kun edessä on välttämätön kaatuminen tai törmääminen.
Helpoin tapa tehdä tämä on hypätä sivulle. Pyörällä seisottaessa tuntuu toisen jalkaterän pitäminen alempana luonnollisemmalta, kun polkimet ovat pystysuorassa asennossaan. Jotkut ajavat esimerkiksi oikea jalkaterä ala- ja vasen yläasennossa. Tällaiset ajajat hyppäävät luonnollisesti vasemmalle puolelle. Tämä johtuu siitä, että alempana oleva jalkaterä antaa voiman työntää pyörää itsestään poispäin. Se antaa myös hyvän alustan, jolta ponnistaa.
Jos polkimet ovat toistensa kanssa samalla korkeudella tai jos ajaja yrittää ponnistaa ylimmällä polkimella olevalla jalalla, kääntyvät kammet ja hyppy epäonnistuu. Tämän vuoksi on tärkeää olla tietoinen siitä, mikä jalka antaa voimaa hyppäämiseen ja missä asennossa polkimet ovat.
Hypätessä tulisi samalla käyttää käsiä työntääkseen pyörää alas- ja sivullepäin ja varmistuakseen siitä, ettei se jää kaaduttaessa jalkoihin. Tämä voi tuntua pelottavalta asialta tehdä itse tilanteessa, joten pyörän selästä hyppäämistä kannattaa ehdottomasti harjoitella hallituissa olosuhteissa. Harjoittelu onnistuu esimerkiksi ajamalla hitaasti nurmella tai muulla pehmeällä alustalla (jotta vältytään loukkaantumisilta ja itse pyörän vaurioitumiselta). Homma hoituu yksinkertaisesti hyppäämällä sivulle, ponnahtaen pyörän päältä yhdellä sulavalla liikkeellä. Tähän totuttelu saattaa hyvinkin säästää loukkaantumisilta – tai kunnon pannuttamisilta tai matkan tyssäämisiltä puuhun törmäykseen. Emme tietenkään suosittele pyörän selästä loikkimista aivan syyttä suotta, mutta onhan toki parempi, että osaat homman, jos sitä joskus satut tarvitsemaan.
Ei ole yleistä törmätä maastossa tavallisissa tennareissa ja shortseissa pyöräileviin henkilöihin, mutta lienee tosiasia, että kuka tahansa, joka ymmärtää maastopyöräilyn vaarat (sekä sen tuhannen auringon voimalla iskevän kivun, joka syntyy metallipolkimen osuessa sääreen), kannattaa useimpien, ellei kaikkien alla mainitsemiemme varusteiden käyttämistä. Ei sillä, että kaikkia tarvitsisi hankkia ensimmäiselle lajikokeilulle, mutta kannattaa ehdottomasti pistää tämä ostoslista korvan taakse, jos maastopyöräily innostaa enemmänkin!
Maastopyöräilykengät erottaa muista pyöräilykengistä niiden jäykkyys sekä pohjat. MTB-kenkien lisätyn jäykkyyden ja tuen takia jalkapohjat eivät taivu polkimella “kumartaen” sen yli aiheuttaen epämukavia tuntemuksia ja rasitusta jalkaholveihin. Tämä on todellinen ongelma, joka voi aiheuttaa kivuliaita vaivoja niin pitkällä kuin lyhyellä aikavälillä.
Perusmallisten maastopyöräilykenkien pohjat ovat tarttuvapintaiset ja pehmeät, ja suunniteltu saamaan hyvä ote flättipolkimista ja vähentämään jalkojen liukastelua polkimilta. Tämän riskin minimoimiseksi käytetään erityisiä kumiseoksia ja pohjakuviointeja, sillä liukastumisesta seuraa usein kivulias kaatuminen, poljinten lukkiutuminen (jalkaterä ja nilkka liukuvat polkimen etupuolelta ja jumiutuvat polkimen ja maan väliin) tai se ikävän kuuloinen isku sääreen.
Jos haluaa täysin välttää jalkojen lipsumisen polkimilta, voi hankkia lukkopolkimet ja niihin sopivat kengät. Kengät kiinnittyvät polkimiin painamalla kengän pohjassa sijaitseva klossi lukkoon joko suoraan tai kääntämällä. Lukkopolkimet ovat siitä hyvät, että ne estävät jalkojen lipsumisen polkiessa, mutta toisaalta ne myös estävät pyöräilijää irrottamasta jalkaa helposti polkimelta. Tämän vuoksi pienemmissä nopeuksissa saattaa kaatua helpommin, sillä jalalla ei voi ottaa tarvittaessa tukea maasta. Suurissa nopeuksissa lukkopoljinten käyttö puolestaan estää hyppäämästä pois pyörän selästä tiukan paikan tullen. Tämän vuoksi lukkopolkimia ja niihin sopivia klossikenkiä suositellaan ainoastaan kokeneille pyöräilijöille.
Polvisuojat ovat ehkä kypärän jälkeen toiseksi tärkein varuste, ja säästävät käyttäjänsä monelta epämiellyttävältä kolhulta. Jokaisella pidempään lajia harrastaneella on varmasti kerrottavanaan kauhutarina siitä kerrasta, jona polvisuojat jäivät pois matkasta. Nykyaikaisissa polvisuojissa hyödynnetään aiempaa pehmeämpiä älykkäitä yhdisteitä, kuten D30-vaahtomateriaalia, jotka ovat perustilassaan pehmeitä, mutta kovettuvat iskusta. Tämän ansiosta ne ovat mukavia ja taipuisia ajettaessa, mutta suojaavat kivikovan muovin tapaan kaaduttaessa. Ne peittävät polvilumpion ja säären yläosan, mikä tuo lisäsuojaa polkimien iskuilta, ja ovatkin ehdoton hankinta kaikille tosissaan lajia harrastaville.
Nilkkasuojia ei näe niin paljoa treileillä, ja ne ovatkin huomattavasti yleisempiä dirt-pyöräilijöiden keskuudessa, mutta nilkat voi ehdottomasti halutessaan suojata myös perinteisempää maastopyöräilyä harrastaessa. Nämä suojat ympäröivät nilkkaa tarjoten sekä tukea että suojaa polkimien iskuilta tai niiden lukkiutumisilta tai kampien varsien nilkkaluuhun osumisilta.
Pehmusteella eli säämiskällä varustetut sisäshortsit ovat suosittu vaatekappale sellaisten pyöräilijöiden keskuudessa, jotka tapaavat viettää paljon aikaa satulassa istuen. Ne auttavat suojaamaan istuinluita iskuilta ja istumisen aiheuttamalta säryltä, sillä satulassa istuttaessa alueella ei ole juurikaan rasvakudosta suojaamassa luita tästä kulmasta. Markkinoilta löytyy monenlaisia malleja aina kompressiotuetuista pelkästään pehmustettuihin shortseihin. Niitä voidaan käyttää pelkästään tai löysempien ajoshortsien alla, eikä niiden kanssa tule käyttää alushousuja. Monet ajattelevat niiden olevan ylimääräinen varuste, mutta kokeiltuaan eivät enää halua ajaa ilman!
Kyynärsuojat ovat jälleen yksi niistä valinnaisista varusteista, joiden käyttö voi olla fiksua. Markkinoilta löytyy niin pehmeämpiä kuin kovempiakin vaihtoehtoja. Pehmeämmät suojaavat naarmuilta ja haavoilta kaaduttaessa ja kovemmat D30-materiaalista valmistetut vaihtoehdot suojaavat iskuilta. Pehmeämmissä suojissa on se hyvä puoli, että ne ovat melko huomaamattomia ja niitä voi käyttää paidan alla melko mukavasti.
Jotkut pyöräilijät käyttävät vartalosuojaa (tai pitkä- tai lyhythihaista suojatakkia) suojaamaan kovilta iskuilta ja törmäyksiltä. Olkapää-, rinta- ja selkäsuojista koostuvat vartalosuojat ovat melko kömpelöitä ja sellaisen kanssa ajaminen voi tuntua epämukavalta. Se on kuitenkin sivuseikka silloin, kun suojaus on ehdottoman tarpeellista.
Selkäsuojat tai selkäpanssarit ovat usein melko huomaamattomia pehmusteita, jotka puetaan paidan alle suojaamaan selkää loukkaantumisilta kaatumis- tai törmäystilanteissa. Ne eivät ole erityisen yleisiä maastopoluilla, mutta jos suunnittelee kilpailevansa tai tekevänsä jatkossa suuria hyppyjä, saattaa selkäsuoja olla hyvä investointi.
Trail-kypärä peittää päälaen ja takaraivon, mutta jättää kasvot paljaiksi. Nämä kypärät tarjoavat full face -kypäriä paremman näkökentän, ollen myös kevyempiä ja viileämpiä käyttää. Monet valitsevat trail-kypärän pidemmille maastopyöräilyreiteille, joilla on vähemmän korkean riskin tilanteita, kuten suuria droppeja, jyrkkiä osuuksia tai hyppyjä. Trail-kypärä sopii hyvin myös aloittelijoille, sillä malleja löytyy suhteellisen edullisesti.
Full face -kypärä on koko pään peittävä kypärä, ja looginen varustepäivitys kelle tahansa, joka haluaa edetä harrastuksessaan entistä pidemmälle. Full face -malleja kutsutaan myös downhill-kypäriksi (tai DH-kypäriksi), ja eniten niitä näkeekin käytettävän alamäkiajossa. Full face -kypärä suojaa päälakea, pään sivuja, takaraivoa, sekä erityisesti kasvoja erinäisiltä iskuilta. Suurissa nopeuksissa ajettaessa kaatumiset voivat olla melko pahoja, joten full face -kypärä on hyvä hankinta kaikille, jotka kaipaavat extreme-menoa. Monet pyöräilypuistot ovat nykyään määränneet full face -kypärien käytön pakolliseksi, sillä ne ovat trail-kypäröihin verrattuna vain niin paljon turvallisempia suuremmilla bike park -elementeillä.
Full face -kypärän hankkijoita suositellaan valitsemaan malli, jossa on MIPS-järjestelmä (multi-directional impact protection system), joka on kehitetty suojaamaan aivoja kiertoliikkeiltä kaatumisissa, joissa pää iskeytyy maahan. Tämä järjestelmä tarjoaa tehostettua suojaa nimenomaan kulmassa tuleviin sekä muihin kuin suoriin iskuihin, verrattuna sellaisiin kypäriin, joissa ei MIPS-ominaisuutta ole.
Ajo- tai pyöräilylasien hankkiminen on melkeinpä pakollista sateisiin päiviin, jolloin maasto on usein mutainen. Roiskeet kasvoilla voivat nimittäin sokaista sekunneissa ja aiheuttaa onnettomuuden. Kuivemmissa olosuhteissa ne eivät ole aivan yhtä välttämättömät, mutta voivat olla hyödyksi myös muunlaisena suojana. Erityisesti tiheäkasvuisilla metsäpoluilla ne estävät risujen ja oksien osumista silmiin.
Ajohanskat ovat yksi maastopyöräilijöiden pakollisista varusteista. Ne eivät ainoastaan paranna otetta ohjaustangosta, vaan estävät myös rakkoja ja hiertymiä sekä suojaavat kämmenselkiä haavoilta ja naarmuilta kaaduttaessa. Ajohanskoiksi voi hankkia omien mieltymysten mukaan kevyet ja hengittävät versiot tai pehmustetut hanskat, jotka tarjoavat enemmän suojaa.
Hyvä monitoimityökalu on hyödyllinen hankinta kenelle tahansa pyöräilijälle. Sen tulisi sisältää kuusiokoloavainsetti, josta löytyy sopivat avaimet kaikille pyörän pulteille, sekä muita hyödyllisiä työkaluja, kuten ketjunkatkaisija, momenttiavain ja ehkä jopa rengasrauta. Rengasrauta on edullinen työkalu, joka voi tulla todella tarpeeseen, sillä sen avulla puhjenneen kumin korjaaminen onnistuu vaivattomammin kesken matkan!
Puhjenneista kumeista puheen ollen, oli pyörässä sitten perinteiset kumilliset renkaat tai tubeless-järjestelmä, on varasisäkumin mukana pitäminen välttämätöntä kaikille, jotka lähtevät pidemmille pyöräilyreiteille. Parkkipaikalle on nimittäin aina pidempi matka kuin aluksi kuvitteli!
Pieni ensiapupakkaus on hyvä olla mukana. Sen tulisi vähintäänkin sisältää laastareita, sideharsoa sekä antiseptistä voidetta tai suihketta. Ei kuitenkaan tarvitse heti suunnata lähimmälle treilille telomaan itseään, sillä niitä voi pitää mukana myös ihan muiden onnettomuuksien varalta.
Pyöräilyreppu on pienikokoinen reppu (yleensä tilavuudeltaan 18 l tai alle), johon mahtuu vesipullo, varatakki ja monitoimityökalu. Monet toki kiinnittävät nämä tarvikkeet pyöriinsä juomapullopidikkeen ja juomapullon tai satulalaukun muodossa tai yksinkertaisesti kiinnittämällä tavaroitaan nippusiteillä suoraan runkoon. Pidemmille matkoille juomarakolla varustettu reppu voi olla varsin kätevä ja ehdottomasti harkitsemisen arvoinen hankinta.
Vielä loppuun ajattelimme koota vinkit edistymiseen. “Kuinka edistyä?” Tämä on kysymys, jota moni maastopyöräilyn aloittanut pohtii mielessään. Tärkeintä on muistaa, että pyöräily ja siinä edistyminen vaatii paljon pyörän selässä vietettyä aikaa. Mitä enemmän pyöräilee, sitä nopeammin kehittyy. Voimme kuitenkin antaa joitain hyviä vinkkejä, joiden avulla jokainen voi varmistua siitä, ettei lähde alusta alkaen rakentamaan toimintatapojaan väärien tekniikoiden pohjalle.
Kiinnitä huomiota ajoasentoon
Ajajan asema pyörän selässä vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka hän kykenee selviytymään esteistä. Ryhdikkäässä ja rennossa ajoasennossa esteiden ei pitäisi tuottaa liikaa vaikeuksia, mutta on aina hyvä muistaa palata valmiusasentoon esteiden välillä, jotta painopiste pysyy keskellä. Jos pyöräilijän asento on vaikka liian takana tai edessä, on hänen huomattavasti vaikeampi hallita pyörää ja liikutella sitä esteiden yli ja ympäri.
Älä lukitse renkaita jarruttamalla liikaa
Kun polulla vastassa on mutka tai muunlainen este, voi olla luonnollinen reaktio puristaa jarrukahvoja äkisti ja tulla näin lukinneeksi sekä etu- että takarenkaan. Näin tehdessään pyöräilijä kuitenkin menettää kaiken pidon, vakauden ja kääntymiskyvyn. Kannattaa sen sijaan jarruttaa pehmeästi jo aiemmin, ennen mutkaa tai estettä, ja sitten vapauttaa jarru saavuttaessaan haastavimman kohdan (mutkan keskikohdan, kiven, juuren tms.) ja rullailla sen läpi jarruttamatta pitäen asennon ryhdikkäänä ja rentona.
Edisty omaan tahtiisi
Tämä on yksi listan vaikeimmista asioista. Voi olla hyvin helppoa tuntea olonsa hieman yli-itsevarmaksi, ja sen seurauksena lähteä reiteille, jotka ovat vielä liian haasteellisia. Kehittymään pyrkimisen ja liiallisen yrittämisen raja voi olla häilyvä, erityisesti, jos sattuu ajamaan sellaisten henkilöiden seurassa, jotka ovat jo ehtineet hieman pidemmälle pyöräilytaipaleellaan kuin itse. Tämän vuoksi onkin tärkeää arvioida niin omat kyvyt kuin treilit, joille aikoo lähteä, sekä pyrkiä noudattamaan hidasta ja tasaista edistymistä – hiljaa hyvä tulee, niin kuin sanonta kuuluu. Ei koskaan kannata kokea paineita tehdä asioita tai kokeilla reittejä, joihin ei vielä ole valmis, sillä siitä voi joutua maksamaan kalliisti.
Tiedosta riskit
Tästä pääsemmekin mukavalla aasinsillalla tähän seuraavaan vinkkiimme, joka koskee lajin riskien ymmärtämistä ja tiedostamista. Voi olla helppoa kuvitella olevansa voittamaton, varsinkin silloin, jos ei ole vielä kertaakaan kaatunut pahasti. Maastopyöräily on vaarallinen urheilulaji, kuten mikä tahansa muukin extreme-harrastus. Kuumana päivänä voi tuntua houkuttelevalta lähteä polkemaan ilman polvi- ja kyynärsuojia ja kypärää, mutta maaston olosuhteet voivat muuttua silmänräpäyksessä, ja itse asiassa useimpia kaatumisia ei ehdi näkemään ennalta! Kun ymmärtää, että maastopyöräily pitää sisällään siihen olennaisesti kuuluvan loukkaantumisriskin, jonka pyöräilijä ottaa joka kerta satulaan hypätessään, auttaa tämä ehkä hillitsemään halua vetää hommaa aivan överiksi. Tämä auttaa myös toivon mukaan edistymään turvallisemmalla tavalla.
Älä aja väsyneenä
Pitkät päivät pyörän satulassa voivat olla todella eeppisiä. Maastopyöräily on kuitenkin myös väsyttävä ja rasittava laji, joten itselleen tarpeellisen palautumisajan suominen on välttämätöntä, aivan kuten myös kunnollinen energiansaanti ja nesteytyskin. Väsyneenä ajaminen on vaarallista, sillä siitä seuraavat pidemmät reaktioajat ja keskittymisvaikeudet voivat aiheuttaa melkoisen ikäviä kaatumisia, jos ei ole varovainen. Kannattaakin aina olla perillä omista energiatasoistaan ja keskittymiskyvystään, sillä jokaisella ajajalla on se tietty tarina, johon kuuluvat sanat “Ajattelin, että vedän vielä vain yhden kierroksen!”, vaikkakin he tiesivät, ettei kannattaisi – ja tästä päätöksestä seurasi sitten lopulta kaatuminen tai muu haaveri.
Viimeiseksi, muttei vähäisimmäksi, muista pitää hauskaa. Huolimatta kaikesta turvallisuuteen, vaaroihin, tekniikoihin ja riskeihin liittyvästä puheesta, maastopyöräily on kuitenkin laji, jonka parissa on tarkoitus viihtyä. Hyppää siis maastopyöräsi selkään, se on menoa nyt!
Aiheeseen liittyvää luettavaa: